Degiro

Edullinen hollantilainen kaupankäyntialusta

Mikä on Degiro?

Degiro on sijoitustuotteiden ostamiseen ja myymiseen tarkoitettu kaupankäyntialusta, joka sopii aloittelijoille ja kokeneemmille sijoittajille. Yritys on kasvanut nopeasti yhdeksi Saksan 160. suurimmista yrityksistä.

Varsinaisen liiketoiminnan Degiro aloitti vuonna 2013 hollannissa, alankomaissa. Jonka jälkeen se nopeasti laajeni 18 muuhun Euroopan maahan.

Heidän tavoitteenaan on alusta asti ollut tarjota yksityisille sijoittajille mahdollisuus osallistua kaupankäyntiin mahdollisimman kilpailukykyisillä palkkioilla, joihin pureudummekin hieman syvemmin myöhemmin tässä artikkelissa.

Vuonna 2020 yritys fuusioitui saksalaisen kaupankäyntialusta flatexin kanssa, joka mahdollisti entistä tehokkaamman kaupankäynnin ja samalla tarjosi paremman pohjan kasvua ja kestävyyttä ajatellen.

Toisin sanoen DeGiro B.V sulautui flatexDegiro Bank AG yhtiöksi alkuvuodesta 2021 ja teki siitä näin Euroopan suurimman vain verkossa toimivan kaupankäyntivälittäjän omalla pankkilisenssillä.

Mitä palveluita Degiro tarjoaa?

Degiro tarjoaa yksityisille sijoittajille mahdollisuuden ostaa ja myydä sijoitustuotteita verkossa. Verrattuna joihinkin muihin eurooppalaisiin palvelun tarjoajiin, Degiron kautta pääsee ostamaan myös Australian, Hongkongin ja Japanin pörsseihin.

Sijoitustuote valikoima ei rajoitu pelkästään osakkeisiin vaan voit ostaa myös ETF:iä, rahastoja, johdannaisia, joukkovelkakirjalainoja, bondeja, warrantteja, viputuotteita ja muita monimutkaisempia sijoitusinstrumentteja eri pörsseissä.

Tällä hetkellä voit valita sijoituksesi yli 50 eri pörssistä yli 30 maassa.

Yhdysvaltojen ja Aasian pörssistä on tarjoilla valitettavasti vain muutamia instrumentteja. Tämä on mielestämme melkoinen puute, sillä monet suomalaisetkin sijoittajat ovat innostuneet nimenomaan esimerkiksi Pohjois-Amerikkalaisista osakkeista, joihin tällä hetkellä pääsee käsiksi vain eToro:n kaupankäyntialustalla.

Degiron kautta sijoittaminen – miten palvelua käytetään?

Degiron palvelun käyttäminen on helppo aloittaa. Ensin sinun on luotava tili kyseiselle kaupankäyntialustalle.

On huomioitavaa, että tilin luominen on ilmaista.

Rekisteröityessäsi ensimmäistä kertaa palveluun, varaudu toimittamaan henkilöllisyystodistus (ajokortti tai passi), jotta tilisi voidaan vahvistaa. Lisäksi talletus-/sijoitustilillä on oltava vähintään 0,01 euroa.

Siirry tilisi asetuksiin ja talleta tilillesi summa, jonka haluat sijoittaa. Ennen sijoittamista kannattaa tutustua voimassa olevaan hinnastoon, jotta kulut eivät syö positiotasi.

Degiro tilin luominen pähkinänkuoressa:

  1. Siirry Degiro.fi -sivustolle ja klikkaa rekisteröidy
  2. Syötä sähköposti ja muut tiedot
  3. Vahvista rekisteröinti sähköpostiin tulevasta linkistä
  4. Lähetä henkilöllisyystodistus (ajokortti, passi tai muu henkilötodistus)
  5. Talleta vähintään 0,01, jotta tilisi voidaan varmistaa kuuluvan sinulle
  6. Rekisteröinti onnistuu 15 minuutissa, jonka jälkeen voit tallettaa rahaa tilillesi ja tehdä ensimmäiset sijoituksesi.

Hinnasto on edullinen, muttei ilmainen

Vaikka Degiro on merkittävästi edullisempi, kuin useimmat eurooppalaiset kaupankäyntialustat ei kauppaa kuitenkaan voi käydä ilmaiseksi. Mutta muuten palvelun käyttäminen ja esimerkiksi tilin avaaminen on maksutonta.

Degiro hinnasto:

Ulkomaalaisista arvopapereista, joita holdaat, pidätetään säilytyspalkkioita, jotka kannattaa tarkistaa sijoitustuotteiden sivuilta.

Rahansiirrot palveluun ovat maksuttomia, riippuen valitsemastasi siirtotavasta.

Kaupankäyntiinliittyvät palkkiot ovat maksimissaan 2,50 € osto ja myynti toimeksiantoihin, paitsi USA:n optioiden osalta veloitetaan 5 € per pörssi per kalenterikuukausi.

Muista aina ensin tarkistaa Degiron sivuilta kulloinkin voimassa oleva hinnasto.

Kenelle Degiro sopii ja pärjääkö se muille kaupankäyntialustoille?

Mainitsimme jo aikaisemmin Degiron sopivan lähes kaikille sijoittajille, etenkin yksityishenkilöille, jotka etsivät alhaisten palkkioiden kaupankäyntialustaa. Mielestämme Degiro ei ole edullisempi, mikäli olet aktiivinen treidaaja ja saat alennuksia volyymien perusteella, kuten esimerkiksi Nordnetissä tai eTorolla.

Mutta sijoittajille, jotka käyvät vain muutamia kauppoja kuukaudessa, on palvelu erinomainen valinta.

Palvelussa on myös valittavissa viisi eri sijoitusprofiilia, jotka sopivat tyyliisi sijoittaa. Näiden perusteella sinulle voidaan ehdottaa parhaiten sopivia tuotteita.

On myös hyvä huomioida, että Degiro lopetti Suomi-osakkeiden kaupankäynnin vuonna 2020. Kotimaiseen pörssiin tämä kaupankäyntialusta ei siis sovi.

Erilaisia sijoitusprofiileja ovat:

  • Basic
  • Custody
  • Active (saat korkean riskin tuotteet)
  • Trader (saat korkean riskin tuotteet)
  • Day Trader (saat korkean riskin tuotteet)
 

Periaatteessa nämä sijoitusprofiili valinnat alkavat vähiten aktiivisesta sijoittajasta ja päättyvät kaikkein aktiivisimpaan, päiväkauppiaaseen.

Kaikki Active -valinnasta ylöspäin antavat käyttöösi niin sanotut viputuotteet ja muut johdannaiset, joiden volatiliteetti ja riskitaso on korkea.

Miksi Degiro on hyvä kaupankäyntialusta?

Degiro on juuri sitä mitä suurin osa piensijoittajista etsii. Edullinen kaupankäyntialusta, jolla on laaja valikoima tuotteita monissa maailman eri pörsseissä.

Lisäksi alusta tarjoaa mahdollisuuden käydä kauppaa vivutetuilla johdannaisilla tai vaihtoehtoisesti sijoituslainalla eli Degiron luotolla. Emme koskaan voi suositella aloitteleville treidaajille luoton ottamista sijoitusmielessä, mutta jos olet kokeneempi sinua saattaa kiinnostaa lainehdot.

Vuonna 2019 Degirolta sai 20 000 euroa sijoituslainaa 1,25 % korolla, jos salkun arvo oli yli 10 000 euroa. Verrattuna Nordnetin vastaavaan 2000 euroon 1 % korolla on vipukerroin erinomainen.

Entä verotus?

Degiron kautta saa helposti tulostettua suoraan tarvittavat raportit, jotka voi laittaa liitteeksi veroilmoitukseen.

Vaihtoehtoisesti voit myös täyttää ilmoituksen itse, jotta saat tehtyä tarvittavat pääomatulojen hankkimiseen liittyvät vähennykset.

Muutoin verotus tapahtuu normaalin pääomatuloverotuksen mukaan 30 – 34 % verokannalla.

Jos verrataan veroilmoitusta Nordnettiin, häviää Degiro tässä suhteessa. Nordnet ilmoittaa verotettavat tiedot suoraan ilman, että sinun tarvitsee tehdä mitään toimenpiteitä.

Kokemuksia Degiron kautta sijoittamisesta

Olemme kokeilleet satoja erilaisia kaupankäyntialustoja ja voimme rehellisesti sanoa, että Degiro on juuri sitä mitä se lupaakin. Eli helppokäyttöinen kaupankäyntialusta alhaisilla palkkioilla. Rekisteröityminen ja käytön aloittaminen onnistuu helposti vartissa.

Sijoittajille voimme sanoa, että Degiro sopii kaikille sijoittajille, mutta aktiivisimmat kaupankävijät saattavat löytää parempia hinnastoja muualta. Rahansiirto on helppoa ja vaivatonta, voit käyttää lähes mitä tahansa maksutapaa.

Myös kuukausisäästämiseen tai osakesäästötiliin Degiro tarjoaa hyvät puitteet. Voit hajauttaa portfoliosi tehokkaasti maailman eri pörsseihin tai vaihtoehtoisesti sijoittaa velkakirjoihin tai johdannaisiin.

Asiakaspalvelu

Ystävällinen asiakaspalvelu kruunaa koko kokonaisuuden. Saat tarpeen tullen tukea jo rekisteröitymisestä lähtien joko sähköpostilla asiakaspalvelu@degiro.fi 24 tuntia vuorokaudessa tai puhelimella numerosta +31 20 261 3072. Myös sivustolla olevasta Help Centeristä voi olla sinulle hyötyä.