Nokia Osake – Kannattaako Nokiaan vielä sijoittaa?

Oletko uusi sijoitusintoilija vai kokenut kaupankävijä? Korviisi on ilmeisesti kantautunut tietoa Nokiasta ja mietit kannattaako sitä ostaa. Olemme perehtyneet syvällisemmin yhtiön toimintaan ja sen aikaisempaan menestykseen, kerromme nyt sinulle mihin olet sijoittamassa.

Nokia Oyj on suomalainen tietoliikennealan yhtiö, joka on kansainvälisesti erittäin tunnettu. Yhtiön pääliiketoimintoihin lukeutuu verkkoinfrastruktuuri, sekä teknologiankehitys ja lisensointi.

Nokia tunnetaan parhaiten mobiililaitteistaan, mutta mobiililaitteiden kehitystyö ei kuitenkaan ole enää Nokian varsinaista toimialaa.

Sijoittajille Nokia on ollut pitkään tähtäimessä, yhtiön liiketoiminta on ollut hyvin ailahtelevaa. 2019 Loppuvuonna alkaneen pandemian vuoksi Nokian liikevaihto on notkahtanut, mutta Nokian odotetaan vielä pitävän pintansa tietoverkkoliiketoiminnan kanssa. Jää nähtäväksi tuleeko läpimurto nykyisellä toimialalla tapahtumaan.

Näemme Nokia Oyj:n tämänhetkisen strategian toimivan yhtiön etujen mukaisesti siten, että sillä voi tulevaisuudessa olla suuri merkitys yhtiön liiketoimintaan.

Vastuuvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees

Osta Nokia osaketta - komissio 0%

eToron kautta on mahdollista käydä kauppaa osakkeilla 0% komissioilla. Avaa tili 3 minuutissa ja aloita sijoittaminen jo tänään! Helppokäyttöinen, edullinen, nopea ja turvallinen.

Osta Nokia osake (NOKIA)

  • Suosittelemme sinua käymään kauppaa eToron kaupankäyntialustalla, joka tarjoaa osakkeille kaupankäyntikuluksi 0 %.
  • Aloita luomalla tili eTorolle, se vie vain muutaman minuutin.
  • Päätä talletettava summa, jonka sijoitat eToron tilille. Erilaisia Maksutapoja on runsaasti.
  • Hae tuhansista tarjolla olevista osakkeista Nokia, mikäli et löydä osaketta heti, voit myös käyttää eToron hakukenttää löytääksesi haluamasi osakkeen.
  • Löydettyäsi Nokian osakkeen, valitse haluamasi osakemäärä ja hinta, jonka olet valmis maksamaan ja paina osta -painiketta

Mikäli tarjouksesi vastaa reaaliaikaista markkinahintaa, omistat nyt Nokia osaketta ja olet oikeutettu Nokian yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti vuosittaisiin osinkoihin.

Miten ostaa Nokia osake?

Suomalaisilla on oikeus ostaa osakkeita monelta eri kauppapaikalta. Suosittelemme sinua valitsemaan kaupankäyntialustaksi sellaisen, jonka kaupankäyntipalkkiot ovat pienet.

Valitsemalla juuri sinulle sopivan kaupankäyntialustan, varmistat lisätuottoa sijoituksillesi ja käyttäjäystävällisyyden ansiosta saat lisäarvoa pitkällä aikavälillä, riippumatta siitä olitko passiivinen vai aktiivinen sijoittaja.

Pankit tarjoavat Suomessa omia sijoituspalveluitaan, mutta muista että ne ovat moninkertaisesti kalliimpia, kuin edellä mainittu vaihtoehto.

Alempaa löydät selkeät ohjeet kuvien kanssa, miten voit helposti ostaa itsellesi osaketta.

Jokaisen Suomalaisen kannattaisi ehdottomasti sijoittaa, mutta välillä tuntuu siltä, etteivät kaikki näe sijoitettua pääomaa tarpeeksi potentiaalisena, vaikka pidemmällä tähtäimellä se voi muodostua erittäin merkittäväksi asiaksi.

Monet tavalliset ihmiset, ketkä ovat tehneet päätöksen alkaa sijoittaa, ovat päässeet irti arjen rutiineista ja saaneet aikaa keskittyä juuri siihen mitä he itse elämältään haluavat.

Pienetkin kuukausittaiset talletukset osinkoa tuottaviin osakkeisiin, voivat muodostua ajansaatossa erittäinkin merkittäviksi summiksi.

Kohta 1 - Avaa tili eTorolle

Seuraa alapuolella olevia ohjeita luodaksesi itsellesi käyttäjän eTorolle, jotta voit ostaa ja myydä Nokia osaketta.

  • Siirry www.etoro.com/fi sivuille ja klikkaa liity nyt tai käy kauppaa nyt -painiketta.
  • Täytä lyhyt rekisteröitymislomake, jossa pyydetään yhteystietojasi. Voit rekisteröityä suoraan myös Facebook tai Gmail tililläsi.
  • Viimeistele rekisteröitymislomake lukemalla ilmoittamalla lukeneesi ehdot painamalla rastin ruutuun ja klikkaa rekisteröidy -painiketta.

Kohta 2 - Vahvista tilisi

Kaikki palvelut verkossa, joissa raha liikkuu ja jotka kuuluvat rahavalvonnan alaisuuteen vaativat henkilöllisyyden todentamisen, joka tehdään seuraavasti:

  • Kun olet lähettänyt rekisteröitymislomakken palveluun, sinua pyydetään vahvistamaan tilisi.
  • Tilin vahvistaminen tapahtuu lähettämällä todiste henkilöllisyydestä. (kuva henkilöllisyystodistuksesta, esimerkiksi ajokortti tai passi) ja todistus asuinpaikasta. (kuva laskusta, esimerkiksi viimeisin sähkölasku, jossa on nimesi ja asuinpaikkasi yhteystiedot näkyvissä. Ei saa olla yli puoli vuotta vanha.)
 

Sinun ei tarvitse itse murehtia dokumenttien tarkistamisesta. eToro ilmoittaa sinulle sähköpostilla, kun dokumentit on tarkistettu ja käyttäjätilisi on vahvistettu.

Nokia osinko – Maksaako yritys osinkoja?

Nokia on tunnettu pitkään hyvänä osingonmaksajana, sillä osakkeen hinta on viimeisten vuosien aikana ollut hyvä suhteessa siitä maksettuun osinkoon.

Kurssin heilahtelut ovat myös osaltaan joskus kartuttaneet sijoittajien salkkuja, sillä parhaimmillaan nokia moninkertaisti siihen sijoittaneiden omaisuuden kulta-aikoina.

Joiltakin saattaakin löytyä vielä vanhoja osakekirjoja, jotka olisi kannattanut lunastaa jo aikapäiviä sitten. Potentiaali kuitenkin löytyy, sillä Nokia on edelleen vahva omalla toimialallaan.

Osinkohistoria:

  • 2016: 0,16 € + 0,10 €
  • 2017: 0,17 €
  • 2018: 0,19 €
  • 2019: 0,10 €
  • 2020: –
  • 2021: –

Nokia osake – yrityksen historia

Nokia sai alkunsa vuonna 1865, jolloin Fredrik Idestamin perusti puuhiomon Tammerkoskelle, Tampereelle. Yhtiön kasvu otti harppauksen vuosina 1960–1970 ja kasvu oli niin räjähdysmäistä, että siitä kehittyi yksi Suomen suurimmista monialayrityksistä, joka tunnetaan hyvin vielä tänäkin päivänä.

1980-luvulla Nokia päätti keskittää resurssinsa elektroniikkateollisuuteen ja myöhemmin yhtiö keskittyi eritoten matkapuhelimiin. Yhtiön matka kohti maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan titteliä oli alkanut. Jorma Ollilan johtaessa, yritys vakiinnutti asemansa maailman ylivoimaisesti suurimpana matkapuhelinvalmistajana myöhemmin.

Nokian merkitys koko Suomen kansantaloudelle oli merkittävä.

Vuoden 2010 jälkeen Nokian asema matkapuhelinmarkkinoilla alkoi murentua Applen ja Androidin ottaessa jalansijaa kyseisillä markkinoilla. Nokia teki kaikkensa pysyäkseen mukana kilpailussa ja otti mukaansa Microsoftin. Microsoftin Windows Phone käyttöjärjestelmä ei kuitenkaan riittänyt pelastamaan Nokiaa.

Syyskuussa 2013 Nokia päätti myydä matkapuhelintoimintansa kokonaan Microsoftille. Matkapuhelintoiminnasta luovuttuaan Nokia päätti vuonna keskittyä tietoverkkoliiketoimintaan ja hankki vuonna 2015 alalla kilpailevan suuren toimijan Alcatel-Lucentin noin 16 miljardin euron kauppasummalla. Tätä ennen Nokia oli ostanut Siemensin ulos Nokia Siemens Networks -verkkoyhtiöstä.

Sijoittajille Nokia on maksanut suhteellisen tasaista osinkoa vuosittain ja yhtiönä Nokia on onnistunut jatkamaan tasaista suoriutumista. Nokian Liikevaihto on kuitenkin notkahtanut vuoden 2019 ja 2020 aikana huomattavasti Koronan kuritettaessa kansainvälisiä markkinoita.

Kannattaako Nokian osaketta ostaa?

Nokia tuskin enää tekee uutta vastaavaa menestystarinaa kuten 90 luvun loppupuolella, mutta yhtiö on edelleen jatkanut vakaata linjaa kasvun ja liiketoiminnan kehityksen suhteen.

Mielestämme Nokia on tällä hetkellä hinnoiteltu hyvin potentiaaliin nähden. Tasainen osingonmaksaja, jolla on edelleen suuri markkina-arvo. Myös nousu potentiaalia löytyy, vaikka viimeaikainen pandemia on vaikuttanut osaltaan kurssiin negatiivisesti.

Nokia on yksi analyytikkojen eniten seuraama yritys, joten kannattaa myös lukea asiantuntijoiden näkemykset ja mielipiteet tulevasta kehityksestä, vaikka välillä ne ovatkin hieman ristiriidassa keskenään.

Vastuuvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees

Osta Nokia osaketta - komissio 0%

eToron kautta on mahdollista käydä kauppaa osakkeilla 0% komissioilla. Avaa tili 3 minuutissa ja aloita sijoittaminen jo tänään! Helppokäyttöinen, edullinen, nopea ja turvallinen.