Harvian kurssi merkittävässä laskussa suuromistajan myytyä osakkeitaan

Harvian kurssi laskuun

Onvest yhtiö, joka omisti Harviasta 12,33 prosenttia, luopui suurimmasta osasta osakkeitaan torstaina 2.9.2021, jääden silti yrityksen suurimmaksi osakkeen omistajaksi. Harvian osake kääntyi reiluun 11 prosentin laskuun.

Harvia on suomalainen saunakiukaita, saunoja ja saunatuotteita valmistava yhtiö, joka tunnetaan parhaiten upealla designilla varustetuista kiukaistaan.

Aikaisemmin tänä vuonna Harvian osake on ollut vahvasti nousujohteinen ja osakkeen kokonaistuotto oli Helsingin pörssin suurin tammikuusta kesäkuuhun.

Nyt osakkeen kurssi on kääntynyt reippaaseen laskuun. Syynä on Onvest yhtiön myymä iso osuus yrityksen osakkeista ulkomaalaisille ja kotimaisille sijoittajille.

Harvian osakekurssi on kääntynyt merkittävään laskuun ensimmäistä kertaa sitten viimeisen vuoden. Tähän asti, osakkeen kurssi on kasvanut vuoden takaiseen noin 268 prosenttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen



Onvest omisti 12, 33 prosenttia Harvian osakkeista, joista se myi 8 prosenttia varhain torstaina aamuna. näin yritys omistaa Harviaa enää 4,33 prosentin osuudellaan.

Onvest perheyhtiön hallituksen puheenjohtaja Maria Toivanen sanoo: ”halusimme kasvattaa osuuttamme Harviasta, mutta yrityksen valuaatio on noussut liian kovaksi, jonka takia emme voi ostaa haluamaamme lisäosuutta yrityksestä.”

Vaikka tavoitteena oli pidempiaikainen sijoitus Harvian toimintaan, on kauppojen syynä investoinnit Onvestin omaan liiketoimintaa. He kuitenkin uskovat uusien sijoittajien tuova lisäarvoa yrityksen toiminnalle ja samalla Onvest pystyy rakentamaan uutta kivijalkaa.

Onvestin tulossa olevat hankkeet tulevat heidän sanojensa mukaan olemaan todella merkittäviä investointeja Suomeen.

Onvest on suomalainen perheyhtiö, jonka juuret yltävät yli sadan vuoden taakse. Yritys toimii teräspalveluliiketoiminnan, teollisuusomistusten ja kiinteistöliiketoiminnan parissa.

Parhaat kaupankäyntialustat

5/5

Amerikkalaiset osakkeet 0 € komissioilla

67% piensijoittajien hinnanerosopimustileistä menettää rahaa.

5/5

Suosittu alusta valuuttakauppaan

76.4% piensijoittajien hinnanerosopimustileistä menettää rahaa.