Mandatumin henkilöomistajista suurin on mystinen miljonääri

Varainhoitoyhtiö Mandatum julkaisi keskiviikkoiltana kotimaiset omistajansa suurimmat nimet osittaisjakautumisen jälkeen. Varman, Ilmarisen ja Solidiumin jälkeen huomion herättää neljänneksi suurta osuutta pitävä valaisimistaan tuttu Oy Lival Ab joka omistaa 3,8 miljoonaa Mandatumin osaketta.

Jokainen sijoittaja sai yhden Mandatumin osakkeen jokaista Sammon omistamaansa osaketta kohden, joten Lival-konsernilla on tällöin myös sama määrä osakkeita Sammolta.

Oy Lival Ab:n omistaa yrittäjä Stig Lival-Lindström Sipoosta. Lival-Lindström ei ole ollut julkisuudessa paljoa ja kertoi viime joulukuussa Kauppalehden haastattelussa, että valaisinyhtiön kansainvälisessä ytimekäs yritysnimi otettiin myös osaksi sukunimeä.

Lival on isoimpien omistajien joukossa Sammon ja Mandatumin mukana lisäksi myös verkkolaiteyhtiö Nokiassa ja suurpankki Nordeassa. Nokia-omistukset ovat lähtöisin Livalin ja Nokian 1940-luvulla aloitetusta yhteistyöstä.

Omistajatietopalvelu Holdingsiin ilmoitettu määrä Livalin osakeomistuksista on arvolta yhteensä yli 250 miljoonaa euroa. 

Holdings kerää tietoja omistustiedoista jotka ovat julkistettuja, esimerkiksi yhtiöiden sivuilla olevista isompien omistajien listoista.

Sponsoroitu
FI_Free_stocks