Miten saada alkupääomaa sijoittamiseen?

Sijoittamisen aloittaminen on kaikkein kriittisin vaihe, jossa monet aloittelevat sijoittajat kohtaavat ensimmäiset ongelmansa. Kaikkein tyypillisin ongelma on sopivan sijoituskassan kerääminen, mistä saa ylimääräistä rahaa sen verran, että sen voi sijoittaa? Asiantuntijamme vastaavat.

Tänä päivänä sijoittamisessa pääsee alkuun jo varsin pienellä pääomalla. Monet aloittelevat sijoittajat tekevät ensimmäiset sijoituksensa yleensä rahastoihin tai yksittäisiin osakkeisiin. Kuitenkin yksittäisiin osakkeisiin sijoittaessa – osakkeen hinta vaikuttaa sijoituspäätökseen.

Yksi hyvä tapa taklata liian pienen sijoituskassan ongelma on tallettaa sijoitustilille rahaa säännöllisesti ja tehdä sijoituksia vasta siinä kohtaa, kun pääoma on yli 500 euroa. Muutoin toimeksiannoista perittävät palkkiot saattavat syödä kassaa merkittävästi.

Näillä vinkeillä saat kasvatettua sijoituskassaa.

Yhdistä nykyiset lainasi

Nykyisten lainojen yhdistämisellä tarkoitetaan irtautumista osamaksuista ja muista korkean koron lainatuotteista, jotka vievät kotitalouden maksukykyä kuukausittain.

Nykyään onneksi lainojen yhdistäminen on yksi helpoimmista ja nopeimmista tavoista saada pienennettyä lainakuluja merkittävästi muutamassa minuutissa. Kun tiedät, että lainalyhennyksesi pienenevät, voit siirtää osan jäljelle jäävästä rahamäärästä suoraan sijoitustilillesi.

Myy ylimääräisiä tavaroita

Saatat yllättyä kuinka paljon ylimääräistä rahaa sinulle voi kertyä, kun myyt turhaksi jääneitä vaatteita tai huonekaluja verkossa. Voit saada jo melko pienelläkin vaivalla merkittävän aloituskassan, jonka kanssa pääset tekemään suoria sijoituksia järkeviin sijoituskohteisiin.

Jos aloituspääoma on satoja tai tuhansia euroja voi olla järkevää tehdä sijoitukset ETF-rahastojen kautta, etenkin jos ei halua seurata osakkeita päivittäin / viikottain.

Luovu ylimääräisistä palveluista

Onko sinulla Spotify, Äänikirjasovelluksia tai Netflix jota et tällä hetkellä käytä? Vaikka muutama euro tuntuu kuukaudessa erittäin pieneltä summalta, muodostuu niistä jo vuodessa merkittävä summa, jonka voisit laittaa suoraan sijoituksiin. Tämä onkin yksi suosituimmista tavoista säästää sijoittamisen alkupääomaa, eli leikata ylimääräisistä menoista.

Aloita pienestä

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä vinkkinä. Voit aloittaa sijoittamisen jo muutamalla kympillä, kun teet sijoituksen palveluissa joissa ei peritä ylimääräisiä palkkioita. Moniin tuotteisiin sijoittaminen voi olla maksutonta, koska palkkiot peritään vain salkun ylläpitämisestä. Hyviä esimerkkejä ovat jotkin yhdysvaltalaiset osakkeet tai ETF-rahastot.

Sijoittamista kannattaa aluksi ajatella hyvänä harrastuksena tai korvikkeena tavalliselle säästötilille, jonka korko ei päihitä edes inflaatiota. Pikkuhiljaa, kun salkkusi kasvaa voit ruveta kohtelemaan sijoittamista enemmän päätoimisena tulonlähteenä.

Sponsoroitu
FI_Free_stocks