Pörssisähköllä mahdollista nousta jopa 100 sentin hintaan kilowattitunnilta?

Ensi talven sähkötilanne näyttää paremmalta kuin vuosi sitten. Pörssisähkön hinta voi kuitenkin hetkittäin heilua rajustikin.

Viime talvena kilowattitunti pörssisähköä maksoi pahimpina tunteina jopa euron, eli hinnat olivat paikoin kymmenkertaisia nykytasoon nähden. Ihmisiä mietityttää että miten korkealle pörssisähkön hinta voisi ensi talvena pahimmillaan nousta?

Monet asiat vaikuttaa hintaan, joten siksi sen ennustaminen on vaikeaa. Jotain voidaan kuitenkin päätellä johdannaispörssituotteiden hintojen pohjalta. 

Niiden mukaan hinnan arvioidaan nousevan tulevalla talvella vain aavistuksen nykytasoilta, vajaaseen kymmeneen senttiin kilowattitunnilta. 

On mahdollista että tulee yllättäviä sattumia mutta kyllä tämä tilanne näyttää paljon paremmalta kuin viime talvena. Paljon uutta tuotantokapasiteettia on valmistunut, mikä puskee hintaa alas, kommentoi Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

Jos tulee oikein kylmä jakso – nehän eivät yleensä kovin kauaa kestä mutta siihen lisänä vielä jotain vikoja päälle niin kyllä se hinta voi käydä hetkittäin aika korkealla. Joten siihen kuluttajien ja teollisuuden kuitenkin kannattaa varautua. Kommentoi Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.

Silti viime talven kaltaista tilannetta, jossa hinta oli hyvin pitkään todella korkealla ei kuitenkaan ole näköpiirissä hän painottaa. 

Kysymys kuuluukin että voisiko hinta mahdollisesti taas käydä eurossa kilowattitunnilta? Sitä hän ei periaatteessa sulkisi pois jos on oikein kylmää ja voimalaitoksia on rikki voidaan kehittää sellainenkin skenaario. Mutta ei usko että pidempijaksoisesti. 

 

Sponsoroitu
FI_Free_stocks